Karkotetut-kaupunkitapahtuman ohjelmisto
NÄYTTELY
Valokuvaaja Katja Tähjän valokuvissa karkotetut miehet, naiset ja lapset ovat uudessa ympäristössään. Monen kotimaa on Euroopassa vietettyjen vuosien aikana muuttunut, tai sitten ihminen on itse muuttunut. Osa pelkää samaa vainoa, jota alun perin pakeni.
Valokuvaaja Laura Ojan video vie katsojan Ghanaan, jonne Helsingissä syntynyt tyttö karkotettiin. Video heijastetaan tytön tyhjäksi jääneen pulpetin pintaan. Suomalaisuus on yhä tämän identiteetti ja hän odottaa pääsevänsä takaisin Helsinkiin.
Näyttelyssä nähdään myös graafikko Anne-Mari Ahosen karkotusten kustannuksia visualisoivan teos ja kuullaan teatterintekijä Elina Izarran dramatisoimia karkotettujen tarinoiden kuunnelmia.
Paikka: HAM-museon Kulma, Eteläinen Rautatiekatu 8, Helsingin Tennispalatsi.
HAM-Kulman AVOIMET TEEMAILLAT
LA 3.9. Klo 18–20.
Refugee Hospitality Club Live Meeting.
RHC on turvapaikanhakijoiden tukiryhmä Facebookissa. Tapaamisessa suunnitellaan toimia tp-hakijoiden pääsemiseksi mukaan yhteiskuntaan ja painostuskeinoja päättäjien suuntaan. Nyyttäriperiaate.
TO 8.9. Klo 17.00 – 18.30.
Palautettujen tuki ja turva?
Keskustelutilaisuus ihmiskaupan uhrien sekä heidän lastensa palauttamisesta olosuhteisiin, joiden turvallisuudesta ei ole takeita.
Keskustelijoina Pro-tukipisteen erityisasiantuntija Essi Thesslund ja palvelujohtaja Minna Huovinen, Uniceffin ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja Inka Hetemäki sekä toimittaja Jeanette Björkqvist, jonka laaja artikkeli käännytetyistä nigerialaisista seksityöläisistä ilmestyi juuri Long Playssä. Puheenjohtajana Pro-tukisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen, Pro-tukipiste. Yleisön toivotaan osallistuvan keskusteluun.
Ke 14.9. Klo 18–19.30.
Kysy ja keskustele paperittomuudesta
Tule kysymään ja keskustelemaan paperittomuudesta. Paikalla on Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hankkeen työntekijät sekä mahdollisia muita vieraita.
Ke 21.9. Klo 17.00.
Karkotettavat kirkossa
Millä tavoin seurakunnat tukevat karkotusuhan alla eläviä ihmisiä ja heidän perheitään? Edustajat Suomen evankelis-luterilaisesta, ortodoksisesta kirkosta sekä kansainvälisestä evankelisesta kirkosta kertovat toiminnastaan.
Järjestäjänä Suomen Ekumeeninen Neuvosto.
To 22.9. klo 18–20
Haastattelijana Haneen
Vihreä Lanka -lehden suosittu bloggaaja, Irakista paennut toimittaja Haneen haastattelee vihreiden, sdp:n, keskustan ja kokoomuksen kansanedustajaa turvapaikka-asioista. Paikalla myös Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen. Tervetuloa!
SEMINAARI
Siirtolaisuustutkijat ja asiantuntijat kokoontuvat kahdeksi päiväksi Karkotetut-seminaariin puhumaan karkotuskäytännöistä ja ulkomaalaaislain muutosten vaikutuksista.
Asiantuntijoita Suomesta sekä pääpuhujina arvostetut tutkijat Shahram Khosravi Tukholman yliopistosta ja Jill Alpes Amsterdamin vapaasta yliopistosta.
Tiistai 6.9. on suomenkielinen, keskiviikko 7.9. englanninkielinen.
LAVAKLUBI
Seminaarin päättää 7.9. iltaklubi, jonka teemana ovat siirtolaisten heikentyvät oikeudet Pohjoismaissa ja Saksassa, järjestäytyminen sekä käytännön toiminnan mahdollisuudet.
Tilaisuudessa julkaistaan myös Iso Numero –lehden Karkotusnumero.
Vapaaehtoinen pääsymaksu ohjataan lyhentämättömänä karkotettujen tueksi.
The seminar closes with an evening club addressing migrants’ rights in Nordic countries and Germany from the perspective of organising and possibilities of action.
Program/Ohjelma:
16.30-18.00 DJ (the bar is open for food and drinks / ruokaa ja juomaa voi ostaa baarista)
18.00 – 18.15 Welcome to the evening from Iso Numero magazine / Iso Numeron tervetuliaissanat
18.15 – 20.00 Panel discussion/ Paneelikeskustelu (in English):
How to get organized? Changing immigration legislation and the increased deportability of migrants in Europe
Miten järjestäytyä? Muuttuva ulkomaalaislaki, heikentyvät oikeudet ja siirtolaisten karkotettavuus
Discussants /Keskustelijat:
FARR (Flyktninggruppernas Riksråd), Sweden (http://farr.se/sv/)
The VOICE Refugee Forum, Germany (http://www.thevoiceforum.org)
Iraqi refugees in Finland
Free Movement Network Finland
21.00 Artist guest / Artistivieras: Tommy Lindgren ja Jarmo Saari
00.00 Lavaklubi closes / Lavaklubi sulkeutuu
Paikka: Kansallisteatterin Lavaklubi, Läntinen teatterikuja 1, Helsinki.
TYÖPAJA
Työpaja karkotusten ja karkotettavuuden vastustamisesta kiinnostuneille.
18-20 Rex Osa, Claudio Feliziani ja Aino Korvensyrjä karkotuksista Saksasta Länsi-Afrikkaan, EU-Afrikka -neuvotteluista ja kampanjoinnista näitä vastaan
.
PAIKKA : Koneen säätiön Kamari, Tehtaankatu 21 B 45
Pyydä ovikoodi: [email protected]
Tervetuloa mukaan!